Minulta toivottiin yhteenvetoa ja tilinpäätöstä ajastani OKF:n hallituksessa. Toimin hallituksessa kolme kautta:
- maaliskuu 2015 – toukokuu 2016, rahastonhoitaja
- toukokuu 2016 – joulukuu 2016, varapuheenjohtaja
- vuosi 2017, hallituksen puheenjohtaja
Kun aloitin rahastonhoitajana maalikuussa 2015 oli yhdistyksen aiempi hallitus tehnyt päätöksen palkata toiminnanjohtaja ja tehtävässä oli aloittanut Teemu. Toiminnanjohtaja aloitti samaan aikaan kuin uusi hallitus. Aloin uutena rahastonhoitajana vähän ihmetellä, mistä rahat tulisivat toiminnanjohtajan palkkaan. Oli otettu tietoinen riski palkata toiminnanjohtaja. Haastavasta tilanteesta selvittiin hyvin, vaikka meni yli ½ vuotta, että talous saatiin siedettävään kuntoon. Laskujen maksamisen eräpäiviä ei tarvinnut enää sen jälkeen siirtää. Tein työtä aika yksin. Voin sanoa, että opin valtavasti raha-asioista vuoden aikana. Holvi oli beta-vaiheessa (laskujen maksaminen ei aina toiminut). Tilitoimisto Emu oli paljon nykyistä pienempi (tein paljon enemmän itse). Kun johtaa 20 erilaista projektia taloudellisesti ja tietää, ettei voi tehdä tappiota, niin todellakin saa timanttisen kokemuksen hanke-salkun johtamisesta. Kun samaan aikaan ”liikevaihto” kasvaa kymmeniä prosentteja vuodessa — tulee kokemuksesta sellainen, että sen jälkeen pärjää missä tahansa sisäisen tai ulkoisen laskentatoimen työssä.
Varapuheenjohtajan parasta antia oli Open Knowledge Leadership -koulutus, joka kesti 4 kuukautta. Tähän koulutukseen oli valittu noin 25 ihmistä eri puolilta maailmaa. Maailmanlaajuinen kurssi oli niin raskas, että vain 50% aloitteista vei sen maaliin. Minusta tehtiin kurssille ryhmäpäällikkö, jonka tehtävänä oli saada 4 ihmistä maaliin asti. ”Valmistuin ryhmäni kanssa” ja opin, että yrittäminen, ajanhallinta, rajaaminen ja priorisointi ovat elämän tärkeimpiä taitoja, varsinkin aatteellisissa yhdistyksissä 🙂 Opin myös sen, että suurin osa kurssin ihmisistä oli ”Open Knowledge” -perhettä. Aktiiveja, jotka ovat olleet pitkään mukana (useimmat yli 10 vuoden ajan). Kansainvälisesti ongelmat ovat samoja kuin Suomessa. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo ja jaettu suru vain puolikas sellainen myös kansainvälisessä toiminnassa. Parasta oli, että tutustuin avoimuuden ihmisiin eri puolelta maailmaa. Ihailin ihmisten osaamista ja halua muuttaa maailmaa, mutta huomasin, että liian moni yrittää tehdä liikaa ja olennaiseen keskittyminen on erittäin tärkeää.
Puheenjohtajana opin sen, että yhdistys on yhteispeliä. Edes PJ ei voi määrätä muita, vaan ainoastaan pyrkiä kuuntelemaan hallitusta. Hallituksessa valtaa käyttää enemmistö, ei PJ. On tilanteita, jossa PJ voi olla henkilökohtaisesti eri mieltä, mutta hallituksen enemmistön mukaan mennään eteenpäin. Suuri onni oli se, että Antti ”Jogi” Poikola suostui toimimaan rahastonhoitajana. Tiesin, että hän hoitaa tehtävän viimeisen päälle hyvin, eikä minun tarvitse murehtia siitä. Se on tosi iso asia yhdistyksessä, jossa on paljon säännöllisiä menoja, mutta ei säännöllisiä tuloja. Yhtälö on haasteellinen ilman perusrahoitusta.
Olen tehnyt edellisen 4 vuoden aikana yli 8000 tuntia töitä ammattimaisesti monen eri työnantajan palveluksessa ohjelmointirajapintoihin, avoimeen dataan ja MyDataan liittyen. Minulla ei ole tarjota oikotietä onneen. Olen halunnut oppia uutta, valmis tekemään paljon töitä, toimimaan itsenäisesti ja luomaan tästä itselleni ammatin. Olen onnistunut tässä. Nyt opiskelen hallitsemaan aikaani paremmin ja keskittymään olennaiseen tarkemmin. Vinkkini uusille jäsenille on, että perehdy itsenäisesti yhdistyksen projektien loppuraportteihin. Niissä on todella paljon arvokasta tietoa helposti saatavilla.
Hallituksen tärkeimpiä tehtäviä on pitää yhdistyksen ilmapiiristä huolta, katsoa talouden perään ja ohjata yhdistyksen toimintaa (huomioiden mm. yhdistyksen säännöt ja muut asetukset). Pöytäkirjat tulee laatia niin yksiselitteisesti, ettei niistä voi riidellä monitulkinnallisuuden takia jälkikäteen. Avoimen hallinnon on oltava poikkeuksellisen hyvin hallittu kokonaisuus. Strategian laatiminen ja toiminta on koko jäsenistön vastuulla. Hallitus edustaa parhaimmillaan monipuolisesti jäsenistöä, mutta jäsenistöllä on todellinen valta yhdistyksessä.
Tekemällä oppii. Virheitä tekemällä oppii enemmän. Opin paljon niiltä superlahjakkailta ihmisiltä, joiden kanssa sain tehdä tämän 3 vuoden aikana töitä. En olisi voinut kuvitellakaan, että yhdistyksen talous on näin vahvassa kunnossa.
Vuoden 2017 hallitus sai eilen yhdistyksen kevätkokoukselta vastuuvapauden. Tuntuu hienolta saada tämä ajanjakso elämässäni päätökseen. Kiitän kaikkia ihmisiä, joiden kanssa sain olla toimimassa näiden hienojen asioiden puolesta. En tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Olen hyväksynyt sen, ettei minun tarvitse tietää ja luotan paljon enemmän maailman keskeneräisyyteen kuin aiemmin. Minulle jäin näistä kolmesta vuodesta hyvin paljon uusia verkostoja elämääni ja opin todella paljon. Kiitos kaikille!
Mika Honkanen
Vastaa