julkisuuslaki

Avoin demokratia, Hallinnon avoin data

Kiista eduskunnan vierailijatiedoista – mistä tarkalleen on kyse ja miten eteenpäin?

  Viime viikolla kiista eduskunnan vierailijatietojen julkisuudesta ja laajemmin keskustelu lobbaamisen ja vaikuttamistyön avoimuudesta nousi vahvasti esiin mediassa sen jälkeen kun Svenska Yle raportoi varsin erikoisista käänteistä pitkässä prosessissa. Huomasimme reilun viikon aikana yli kolmekymmentä artikkelia eri medioissa, minkä lisäksi keskustelu on käynyt erittäin vilkkaana sosiaalisessa mediassa. Aikajanaa – mitä on oikeastaan tapahtunut Koko prosessi on kestänyt nyt noin […]

Avoin demokratia, Hallinnon avoin data, Projektiesittelyt, Uncategorized

Eduskunnan vierailijatietojen julkisuus – surullinen mutta pieni osa kokonaisuutta

Kansanedustajilla on monenlaisia vierailijoita eduskunnassa, kuten huolestuneita kansalaisia sekä perheenjäseniä. Rakennuksessa käy myös järjestäytynyttä vaikuttamistyötä tekeviä lobbaajia. Lobbaaminen ei aina ole mitään salakähmäistä suhmurointia. Päinvastoin, viisaat päättäjät kuuntelevat tasapuolisesti ja monipuolisesti erilaisia näkemyksiä ennen päätöksentekoa. Vaikuttamistyö tulisi kuitenkin tehdä avoimesti, niin että olisi selvää kenen nimissä ja millä tavoitteilla toimitaan. Korkein hallinto-oikeus päätti vuonna 2016,